”Taide voi olla tiedon lähde”

Mitä taide merkitsee? Mitä ja miten sen kautta voidaan kertoa? Entä miten taide ja tiede voivat toimia vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, käydä dialogia keskenään? Näitä suuria kysymyksiä lähestyttiin marraskuun SELMA-seminaarissa perjantaina 11.11. Turun yliopistolla, kun teatteriryhmä Kolmas Tila vieraili luonamme näytelmäkirjailija ja dramaturgi Seppo Parkkisen johdolla.

Kolmas Tila sai alkunsa noin kymmenen vuotta sitten, kun Parkkinen ja muun muassa ohjaaja Juha Malmivaara yhdessä muiden asiasta kiinnostuneiden kanssa päättivät perustaa Turkuun oman taiteilijayhteisön. Yhteisön ideana oli, ja on edelleen, tuoda eri aloja edustavia taiteilijoita yhteen ja toimia foorumina taiteen ja tieteen väliselle yhteistyölle. Nykyään Kolmas Tila toteuttaa teatteriesityksiä, näyttelyitä, tilateoksia ja esitystaidetta.

Parkkinen kertoi perusteellisesti monitaiteellisen teatteriryhmän toiminnasta ja työskentelytavoista sekä ryhmän keskeisestä tavoitteesta käydä dialogia taiteiden ja tieteiden välillä ja yhdistää näin tutkimus oleelliseksi osaksi taiteellista työtä. Tällainen vuoropuhelu ja sen rooli koko teatteritoiminnan lähtökohtana tarjoaa ainutlaatuisen tavan tehdä teatteria ja lähestyä työstettävää materiaalia erilaisista näkökulmista. Lähtökohta on kunnianhimoinen ja vaativa, mutta toisaalta juuri se kiinnostaa niin tekijöitä kuin katsojia sekä sitouttaa heidät osaksi teatterin toimintaa, produktiosta toiseen.

maankellotkolmastilaMaan kellot oli Kolmannen Tilan ensimmäinen näyttämöteos. Se sai ensi-iltansa vuonna 2009.

Ryhmä nostaa teoksissaan esiin filosofisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeitä aiheita, joita se haluaa käsitellä taiteessaan. Esityksen valmistamisen pohjana on yleensä pitkä tutkimusprosessi, ja tiivis yhteistyö yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa niin Turussa kuin valtakunnallisesti on toiminnalle tärkeää ja oleellista. Teatteriryhmän verkosto onkin hyvin laaja ja ainutlaatuinen.

Teoksia on suunnittelemassa yleensä siihen liittyvä keskeinen suunnitteluryhmä, johon kuuluu esimerkiksi käsikirjoittaja, ohjaaja, visualisti ja äänisuunnittelija. Kokonaisuudessaan teoksiin ja niiden tekemiseen kytkeytyy eri aloja edustavia taiteilijoita ja tieteen puolelta tulevia henkilöitä. Tekijöiden yhteys tutkimukselliseen lähtökohtaan muodostuu näin ollen eri tavoin, monesta eri lähtökohdasta. Tekoprosessia pyritään avaamaan aina alusta lähtien yleisölle ja muodostamaan näin sitoutunut, avoin yleisösuhde. Tämä tapahtuu järjestämällä muun muassa keskustelutilaisuuksia ja seminaareja kunkin produktion tekemisen aikana sekä avaamalla harjoitusprosessia kertomalla ja näyttämällä. Tämän kaltainen toiminta ei ole lainkaan itsestään selvää, vaan jotakin erilaista ja ainutlaatuista. Näyttelijöiden, ja muiden tekijöiden, täytyykin olla valmiita siihen, että keskeneräistä työtä näytetään yleisölle.

Yleensä teoksien alustana toimii teatteri, jonka ympärille on rakennettu mahdollisuuksien mukaan muuta. Teatteri on toimiva monen taiteen yhdistäjä, sillä se voi tuoda yhteen kirjallisuuden, dramaturgian, visuaaliset taiteet, musiikin, äänisuunnittelun, valokuvan, tanssin ja liikkeen sekä ylipäätään erilaiset esitystaiteelliset muodot. Parkkisen mukaan mikään muu taide ei pysty samalla tavalla välittämään, tavoittamaan tai käsittelemään joitakin asioita ja aiheita kuin teatteri. Myös tila liittyy ja vaikuttaa vahvasti sekä oleellisella tavalla ryhmän esityksiin.

animalis2kolmastilaAnimalis sai ensi-iltansa vuonna 2011.

Kolmannen Tilan teatteritaiteessa näkyy vahvasti Parkkisen oma kiinnostus filosofiaan, ja monen käsikirjoituksen lähtökohtana ovatkin oleellisesti eri filosofit ja heidän ajattelunsa. Parkkista ja muuta työryhmää innostavia filosofeja ovat olleet muun muassa Michel Foucault, Hélène Cixous, Michel Onfray, Friedrich Nietzsche ja Giorgio Agamben. Tärkeitä aiheita, impulsseja ja käsitteitä ryhmän työlle Parkkisen mukaan ovat olleet esimerkiksi vastakertomus, marginalisoitu historia ja marginaalisten äänten nostaminen esiin, aistimellisuus ja aistien historia, ihmisten ja eläinten yhteinen kulttuurihistoria, luontosuhde ja sen muutos tieteen kehittymisen myötä sekä tiedon muutos ja valistuksen perintö.

Ryhmän tämän hetkinen kiinnostus kohdistuu etenkin ihmislajin pitkään historiaan, ihmisen arvoon osana elämän kokonaisuutta, arkeologiaan, ulossuljettuihin, ihmisen ja ei-inhimillisen välisiin suhteisiin sekä posthumanismiin. Produktio, jonka parissa ryhmä tällä hetkellä työskentelee, on nimeltään Legenda pienestä luusta. Produktio toteutetaan prosessityöskentelynä useassa eri vaiheessa. Sen lähtökohtana ja työskentelytavan pohjana on ryhmän aikaisempien produktioiden tapaan tutkimuksellisuus. Produktion ensimmäinen osa esitettiin Turun yliopiston ja Åbo Akademin järjestämän Aboagora-symposiumin yhteydessä Sibelius-museossa kesäkuussa 2016. Toinen osa nähtiin lokakuussa Turun Tuomiokirkossa, ja kolmas osa esitetään seuraavassa Aboagorassa ensi vuoden elokuussa. Teoskokonaisuus tulee ensi-iltaan vuoden 2018 alussa, ja se sisältää materiaalia produktion kaikista aiemmista työvaiheista.

3 Tila Sibelius museet 15.6.2016

Teokseen liittyy yhtenä oleellisena käsitteenä luz. Luz on hepreaa ja tarkoittaa luuta, joka löytyy juutalaiseen ja arabialaiseen kulttuuriin liittyvän vanhan uskomuksen tai legendan mukaan ihmisen selkärangasta. Se on eräänlainen koodisto ja ihmisen oma kokemus siitä, mihin minuus kätkeytyy. Se on ihmisen ydin ja kokemus itsestä, ainutkertaisena, eniten hänenä itsenään. Luz voi olla hyvin eri asia ihmisille, esimerkiksi rakkaus, menetys, vanhemmuus, kaipaus tiettyjä asioita kohtaan tai halu luoda. Jokaisen pieni luu on jokaisen yksilökertomus. Legendan mukaan luzia ei pysty tuhoamaan, ja siitä käsin ihmisen voi luoda uudestaan. Parkkinen mainitsee, kuinka tämä myyttinen käsite assosioituu evoluutiogeneettiseen ja paleontologiseen tietoon, ihmisen dna-koodiin.

Teokseen liittyy myös ulossuljettujen, marginalisoitujen ihmisten ja ihmisjoukkojen, kuten pakolaisten ja laittomien siirtolaisten aseman tarkastelu. Aihetta lähestytään teoksessa filosofi Giorgio Agambenin poliittisen filosofian kautta. Agambenin mukaan tällaiset ulossuljetut ihmiset ovat ilman oikeuksia ja voivat olla minkä tahansa mielivallan tai väkivallan kohteena. Myös eläimet kuuluvat tähän kategoriaan, ulossuljettuihin.

Lisää teatteriryhmä Kolmannesta Tilasta ja esimerkiksi teoksesta Legenda pienestä luusta voi käydä lukemassa täältä.

legendakolmastila

Tieteen ja taiteen välinen vuorovaikutuksellisuus ja dialogi ovat siis oleellisella tavalla läsnä Kolmannen Tilan toiminnassa ja työskentelytavoissa. Mutta miten sitten voimme toteuttaa ja edistää esimerkiksi SELMAssa tätä tieteiden ja taiteiden välistä vuoropuhelua, joka on keskeistä myös SELMAn toiminnalle? Itse näen asian niin, että tätä dialogia käydään jatkuvasti, ja siitä ovat hyvänä esimerkkinä kaikki ne innostavat ja monipuoliset seminaarit, symposiumit, työpajat sekä muut tapahtumat ja hankkeet, joita SELMAn puitteissa on järjestetty sen perustamisesta alkaen. Tällaisia ovat muun muassa Travelling Stories -hanke ja Telling Embodied Stories: Girlhood, Memory and Art -symposiumi.

Dialogi ei ole jotain, joka tulisi niin sanotusti valmiiksi, jotain, jolla olisi joku selkeästi osoitettava alku, keskikohta ja loppu. Se muokkautuu ja mukautuu sitä mukaan, kun keskustelua syntyy. Keskustelu voi johtaa toimintaan, joka jakautuu moneen eri suuntaan ja saa aikaan liikettä, uusia muotoja sekä mahdollista muutosta. Vuoropuhelu ja sen vaikutus voivat näkyä konkreettisesti esimerkiksi opiskelijoiden opinnäytteissä tai jopa laajemmin siinä tavassa, jolla tutkimuksia tai tutkimushankkeita suunnitellaan ja tehdään.

Tämä tieteiden ja taiteiden välinen dialogi onkin kuin eräänlainen työkalu ja metodi, joka avaa mahdollisuuksia ja näkökulmia tarkastella ilmiöitä, merkityksiä, maailmaa ja sen toimijoita monipuolisesti, monesta eri lähtökohdasta. Sen avulla voidaan myös yrittää murtaa ja horjuttaa erilaisia jähmeitä valta-asemia sekä kysymyksiä asiantuntijuudesta. Taide voi toimia tiedon lähteenä ja pysäyttää ajattelemaan, kenen tieto otetaan vakavasti ja ennen kaikkea miksi.

Kiinnostavaa ja tärkeää on mielestäni luoda sekä löytää yhteyksiä ja toimia vuorovaikutuksellisesti, osana jotakin. Yhteys on myös avainasemassa ymmärrykseen niin itseämme, toista kuin maailmaa kohtaan. Yhteys luo innostusta, se on niin sanotusti liikkeelle paneva voima. Tämän todisti myös kyseinen seminaarimme, kun uusia yhteyksiä syntyi, luoden ympärilleen uudenlaisia mahdollisuuksia ja toimintakenttiä. Jäämme innolla seuraamaan niin Kolmannen Tilan toimintaa kuin muuallakin jatkuvaa taiteiden ja tieteiden välistä vuoropuhelua sekä toteuttamaan tuota dialogia myös jatkossa omassa toiminnassamme.

Kirjoittaja on kulttuurihistorian jatko-opiskelija ja SELMAn tämänhetkinen tutkimusavustaja, joka on kiinnostunut tutkimaan työssään tieteellisen tiedon ja taiteellisen luovan työn välistä suhdetta sekä luomaan uudenlaisia eettisiä tapoja muistaa ja kertoa.

Kuvat: Kolmas Tila

This entry was posted in Yleinen. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s